Runoarvostelu

Henri Flinkin runokokoelma Riippakivi ilmestyi vuonna 2011 kustantajalta Mediapinta.

Kirjoittaja Henri Flink on aina pitkin elämäänsä kirjoitellut runoja. Runojen kirjoittelu on ollut hänelle ihan vain vapaa-ajan huvia aluksi, mutta myöhemmin siitä tuli hänelle itselleen terapiakeino. Hänen siskonsa joka on häntä vuoden nuorempi kuoli henkirikoksen uhriksi, mikä traumatisoi luonnollisesti Flinkiä paljon.  Hän alkoikin kirjoittaa runoja tapahtuneesta sekä omista tuntemuksistaan ja se auttoi häntä tuskan keskellä.

Runo Riippakivi: Kanna menneisyyttäni pallo jalassa, riippakivenä. Menneisyyteni tuskat ja tulet kuvioituna kiveen. Vanki oman elämäni, vanki synnyinmaani. Amen. Teoksen nimi on merkityksellinen Henrille itselleen, kuten runossa sanotaan hän kantaa menneisyyttään pallo jalassa riippakivenä eikä voi päästää irti siitä mitä ennen tapahtui. Nimi muistuttaa häntä aina menneestä minkä muisto ei tule koskaan unohtumaan.

Toipuminen läheisen menetyksestä on pitkä tie, joka ei tunnu loppuvan milloinkaan. Kirjan runot, joita on reilut viisikymmentä kuvaavat sitä miten hän kehittyy käsittelemään surua ja pääsemään tuskasta pois ja keskittymään lämmöllä jääviin muistoihin joita hänellä on monia siskostaan. Runot jakautuvat siten että alussa käsitellään kaikkein raskaimpia tunteita sekä aatteita ja loppua kohden runotkin alkavat keventymään tavallaan, joka on järkevästi että hyvin loogisesti suunniteltu.

Runokokoelman runojen pituudet vaihtelevat ihan runosta riippuen, toiset runot ovat laajuudeltaan suuria, mutta myös mukaan mahtuu myös runoja joissa on vaan pari säettä. Runoissa ei muodoltaan ole painotettu tavuja erityisemmin, jonka takia niitä on vaikea oppia ulkoa. Muistamista helpottavat paljon niiden sointuisuus, joka on yksi perus piirre runoille. Flink käyttää runoissaan paljon riimejä, melkein jokaisessa runossa on ainakin yksi riimi tai useampi.  Myös hän on käyttänyt apunaan soinnuttamisessa assonansseja, jotka toimivat hyvin ja saavat modernin runon kuulostamaan hieman perinteisemmältä. Flink on käyttänyt hyvin vähän sidesanoja, vaikka runoissa on kohtia minne niitä voisi laittaa. Rytmi runoissa on nopea tempoista ja selkeää sidesanojen poisjätön takia. Eräässä runossa käytettiin sanan parallelismia, runon ensimmäiset kuusi säettä alkoivat kaikki sanalla ahdistus. Runoissa on myös jonkin verran metaforia, jotka selkeyttävät runojen kokonaisuutta ja niitä on helppo ymmärtää. Symbolien käyttö on myös yleistä monessa runossa.

Runot kertovat Flinkin omasta tuskastaan ja siitä kuinka hän yrittää lievittää tuskan aiheuttamaa tunnetta.
Runoissa hän käsittelee vaiheita siitä miltä hänestä missäkin vaiheessa tuntuu. Alussa olevat runot käsittelevät pääosin vain ihmettelyä tilanteesta ja yksin olemisen ahdistusta. Hänen elämänsä lähti niin sanotusti lapasesta miten voi päätellä runosta Tunnelmaa! ”juomapeliä absolutistille, rahapeliä kerjäläiselle ja turvapaikka suomalaiselle Suomesta. Sitä elämä minulle on, tällä hetkellä”. Loppupuolen runoissa alkoi näkyä se että hänen alkoi tajuta, sen ettei hänen siskonsa enää palaa. Hänen on tavallaan aika jättää hyvästit ja päästää irti tuskasta sekä vaihtaa se kauniisiin muistoihin siskostaan ja ikävöintiin. Runot olivat kaikki synkkiä tai murheellisia, jokaisessa oli hieman ahdistusta, surua sekä ikävää, mikä on luonnollista koska Flink kirjoitti runoja terapoidakseen itseään.

Teoksessa Henri kertoi selvästi selviytymistarinaa siitä kuinka hän itse kävi pohjalla, mutta nousi sieltä silti. Nostaisin keskeisimmiksi havainnoiksi sen ahdistuksen ja tuskan mitä toisen ihmisen kuolema voi aiheuttaa hänen läheisilleen.