Proosan analyysi

Susanna Alakosken romaani sikalat kuvaa perhettä, jolla ei mene asiat aivan niin kuin elokuvissa. Romaanissa tuntuu olevan pelkästään alamäkeä, mutta kirja herättää myös paljon toivoa paremmasta ajasta ja siitä kuinka kaikesta voi selvitä tuen, että ymmärtämisen avulla. Kirjankertojana toimii perheen lapsista keskimmäinen, nimeltään Leena.

Leena on lapsi, joka on kokenut paljon jo ikäisekseen. Vaikeimpia asioita joita hän on kohdannut ovat vanhempien alkoholi- ja väkivaltaisuusongelmat ja huoli veljistään ja siitä mihin suuntaan heidän elämänsä ovat menossa. Häpeä perheriidoista ja vanhempien alkoholin käytöstä on myös suuri.

Ruotsin maa toimii tämän romaanin miljöönä, tarkemmin sanottuna Ystadin kaupunki, Fridhemin lähiö.
Miljöö on köyhä, ja siellä ei asu ketään kellä olisi elämässä jokainen yksityiskohta kohdallaan eikä edes melkein kohdallaan. Kaikilla asukkailla tuntuu olevan ongelmia alkoholin käytön suhteen ja rahavaikeudet ovat myös ominaista Fridhemin asukkaille. Lähiössä Leena saa itselleen kaksi ystävää nimeltään Riitta ja Åse, joille hän voi uskoutua huonosta olosta, häpeästä ja kaikesta siitä mitä mielessä ahdistaa. Avautuminen omasta elämästään tyttöjen kesken on helppoa ja avointa asioista puhutaan niin kuin ne ovat ja kaunisteluja ei ole, tytöt pystyvät ymmärtämään toisiaan hyvin sillä kaikki käyvät elämässä melko samoja asioita läpi.

Romaanin henkilöistä on tehty kaikista omalla tavallaan rakastettavia, vaikkakin vikoja riittää ihan muille jakaa. Henkilökuvaus on tehty Leenan silmien kautta, mikä mielestäni oli hyvä ratkaisu. Henkilöhahmoista tuli mielestäni monia puolia esiin eikä heitä kuvailtu vaan tietynlaisiksi, sen takia jokaisessa on jotain rakastettavaa ja vihattavaa. Henkilöiden käyttäytyminen ja luonteenpiirteet olivat välillä ristiriidoissa.

Näkyvä kertoja tietää paikat ja ajan, osaa kertoa ja kuvailla henkilöitä ulkoisesti, että sisäisesti. Lisäksi leena pystyy eläytymään hyvin muiden henkilöiden tunteisiin ja siihen mitä he ajattelevat, vaikkeivät he niitä ääneen sanoisikaan. Kun kertojana toimii Leena uskon sen helpottavan nuorten lukemista sillä samastuminen saattaa olla helpompaa varsinkin kirjan loppua kohden kun Leenakin vanhenee. Lukijan on helpompi samaistua sellaiseen lukijaan, jonka ikävaiheen on itsekin käynyt jo läpi. Leenan nuoresta iästä huolimatta, voisin pitää Leenan sanomaa luotattava, sillä lapsen suustahan tulee totuus ja uskon Leenan olevaa ikäistään kypsempi.

Kirja oli kokonaisuudessaan kovin raskasta luettavaa, kohdat vanhempien verisistä yhteenotoista ja siitä miten lapset saivat osansa myös väkivallasta teki tarinasta entistä surullisemman. Kirjassa oleva huumori oli kumminkin koukuttava ja se edisti kirjan lukemista paljon.