Proosan analyysi

Susanna Alakosken romaani sikalat kuvaa perhettä, jolla ei mene asiat aivan niin kuin elokuvissa. Romaanissa tuntuu olevan pelkästään alamäkeä, mutta kirja herättää myös paljon toivoa paremmasta ajasta ja siitä kuinka kaikesta voi selvitä tuen, että ymmärtämisen avulla. Kirjankertojana toimii perheen lapsista keskimmäinen, nimeltään Leena.

Leena on lapsi, joka on kokenut paljon jo ikäisekseen. Vaikeimpia asioita joita hän on kohdannut ovat vanhempien alkoholi- ja väkivaltaisuusongelmat ja huoli veljistään ja siitä mihin suuntaan heidän elämänsä ovat menossa. Häpeä perheriidoista ja vanhempien alkoholin käytöstä on myös suuri.

Ruotsin maa toimii tämän romaanin miljöönä, tarkemmin sanottuna Ystadin kaupunki, Fridhemin lähiö.
Miljöö on köyhä, ja siellä ei asu ketään kellä olisi elämässä jokainen yksityiskohta kohdallaan eikä edes melkein kohdallaan. Kaikilla asukkailla tuntuu olevan ongelmia alkoholin käytön suhteen ja rahavaikeudet ovat myös ominaista Fridhemin asukkaille. Lähiössä Leena saa itselleen kaksi ystävää nimeltään Riitta ja Åse, joille hän voi uskoutua huonosta olosta, häpeästä ja kaikesta siitä mitä mielessä ahdistaa. Avautuminen omasta elämästään tyttöjen kesken on helppoa ja avointa asioista puhutaan niin kuin ne ovat ja kaunisteluja ei ole, tytöt pystyvät ymmärtämään toisiaan hyvin sillä kaikki käyvät elämässä melko samoja asioita läpi.

Romaanin henkilöistä on tehty kaikista omalla tavallaan rakastettavia, vaikkakin vikoja riittää ihan muille jakaa. Henkilökuvaus on tehty Leenan silmien kautta, mikä mielestäni oli hyvä ratkaisu. Henkilöhahmoista tuli mielestäni monia puolia esiin eikä heitä kuvailtu vaan tietynlaisiksi, sen takia jokaisessa on jotain rakastettavaa ja vihattavaa. Henkilöiden käyttäytyminen ja luonteenpiirteet olivat välillä ristiriidoissa.

Näkyvä kertoja tietää paikat ja ajan, osaa kertoa ja kuvailla henkilöitä ulkoisesti, että sisäisesti. Lisäksi leena pystyy eläytymään hyvin muiden henkilöiden tunteisiin ja siihen mitä he ajattelevat, vaikkeivät he niitä ääneen sanoisikaan. Kun kertojana toimii Leena uskon sen helpottavan nuorten lukemista sillä samastuminen saattaa olla helpompaa varsinkin kirjan loppua kohden kun Leenakin vanhenee. Lukijan on helpompi samaistua sellaiseen lukijaan, jonka ikävaiheen on itsekin käynyt jo läpi. Leenan nuoresta iästä huolimatta, voisin pitää Leenan sanomaa luotattava, sillä lapsen suustahan tulee totuus ja uskon Leenan olevaa ikäistään kypsempi.

Kirja oli kokonaisuudessaan kovin raskasta luettavaa, kohdat vanhempien verisistä yhteenotoista ja siitä miten lapset saivat osansa myös väkivallasta teki tarinasta entistä surullisemman. Kirjassa oleva huumori oli kumminkin koukuttava ja se edisti kirjan lukemista paljon.

Runoarvostelu

Henri Flinkin runokokoelma Riippakivi ilmestyi vuonna 2011 kustantajalta Mediapinta.

Kirjoittaja Henri Flink on aina pitkin elämäänsä kirjoitellut runoja. Runojen kirjoittelu on ollut hänelle ihan vain vapaa-ajan huvia aluksi, mutta myöhemmin siitä tuli hänelle itselleen terapiakeino. Hänen siskonsa joka on häntä vuoden nuorempi kuoli henkirikoksen uhriksi, mikä traumatisoi luonnollisesti Flinkiä paljon.  Hän alkoikin kirjoittaa runoja tapahtuneesta sekä omista tuntemuksistaan ja se auttoi häntä tuskan keskellä.

Runo Riippakivi: Kanna menneisyyttäni pallo jalassa, riippakivenä. Menneisyyteni tuskat ja tulet kuvioituna kiveen. Vanki oman elämäni, vanki synnyinmaani. Amen. Teoksen nimi on merkityksellinen Henrille itselleen, kuten runossa sanotaan hän kantaa menneisyyttään pallo jalassa riippakivenä eikä voi päästää irti siitä mitä ennen tapahtui. Nimi muistuttaa häntä aina menneestä minkä muisto ei tule koskaan unohtumaan.

Toipuminen läheisen menetyksestä on pitkä tie, joka ei tunnu loppuvan milloinkaan. Kirjan runot, joita on reilut viisikymmentä kuvaavat sitä miten hän kehittyy käsittelemään surua ja pääsemään tuskasta pois ja keskittymään lämmöllä jääviin muistoihin joita hänellä on monia siskostaan. Runot jakautuvat siten että alussa käsitellään kaikkein raskaimpia tunteita sekä aatteita ja loppua kohden runotkin alkavat keventymään tavallaan, joka on järkevästi että hyvin loogisesti suunniteltu.

Runokokoelman runojen pituudet vaihtelevat ihan runosta riippuen, toiset runot ovat laajuudeltaan suuria, mutta myös mukaan mahtuu myös runoja joissa on vaan pari säettä. Runoissa ei muodoltaan ole painotettu tavuja erityisemmin, jonka takia niitä on vaikea oppia ulkoa. Muistamista helpottavat paljon niiden sointuisuus, joka on yksi perus piirre runoille. Flink käyttää runoissaan paljon riimejä, melkein jokaisessa runossa on ainakin yksi riimi tai useampi.  Myös hän on käyttänyt apunaan soinnuttamisessa assonansseja, jotka toimivat hyvin ja saavat modernin runon kuulostamaan hieman perinteisemmältä. Flink on käyttänyt hyvin vähän sidesanoja, vaikka runoissa on kohtia minne niitä voisi laittaa. Rytmi runoissa on nopea tempoista ja selkeää sidesanojen poisjätön takia. Eräässä runossa käytettiin sanan parallelismia, runon ensimmäiset kuusi säettä alkoivat kaikki sanalla ahdistus. Runoissa on myös jonkin verran metaforia, jotka selkeyttävät runojen kokonaisuutta ja niitä on helppo ymmärtää. Symbolien käyttö on myös yleistä monessa runossa.

Runot kertovat Flinkin omasta tuskastaan ja siitä kuinka hän yrittää lievittää tuskan aiheuttamaa tunnetta.
Runoissa hän käsittelee vaiheita siitä miltä hänestä missäkin vaiheessa tuntuu. Alussa olevat runot käsittelevät pääosin vain ihmettelyä tilanteesta ja yksin olemisen ahdistusta. Hänen elämänsä lähti niin sanotusti lapasesta miten voi päätellä runosta Tunnelmaa! ”juomapeliä absolutistille, rahapeliä kerjäläiselle ja turvapaikka suomalaiselle Suomesta. Sitä elämä minulle on, tällä hetkellä”. Loppupuolen runoissa alkoi näkyä se että hänen alkoi tajuta, sen ettei hänen siskonsa enää palaa. Hänen on tavallaan aika jättää hyvästit ja päästää irti tuskasta sekä vaihtaa se kauniisiin muistoihin siskostaan ja ikävöintiin. Runot olivat kaikki synkkiä tai murheellisia, jokaisessa oli hieman ahdistusta, surua sekä ikävää, mikä on luonnollista koska Flink kirjoitti runoja terapoidakseen itseään.

Teoksessa Henri kertoi selvästi selviytymistarinaa siitä kuinka hän itse kävi pohjalla, mutta nousi sieltä silti. Nostaisin keskeisimmiksi havainnoiksi sen ahdistuksen ja tuskan mitä toisen ihmisen kuolema voi aiheuttaa hänen läheisilleen.

Anagrammi nimestä

Eniten kadut

Mä oon sun Julia tänä iltana ei tuu pakkeja, joten anna mennä.
Meille vai teille vai junaraiteille?
En enää muista kasvojas tai mitä mulle sanoitkaan, mutta muistan miten katsoit miten sait mut hehkumaan.